lauantai 30. kesäkuuta 2012


Kun kotona tilat käy ahtaaksi ja energia ei mahdu seinien sisään, pakataan lapset ja kamppeet autoon ja suunnataan mökille. Siellä on tilaa juosta ja puuhata kaikkea kesäkivaa. Vaikkei niin kesäkelit olleetkaan.








tiistai 26. kesäkuuta 2012

Taatantuvan tyhjennystä





Olimme alkukesästä tyhjentämässä edesmenneiden isovanhempieni kotia. Tuntui surulliselta, miten äkkiä ihmisen kädenjälki häviää, kun talossa ei asuta. Nokkoset olivat vallanneet hyvin hoidetun kasvihuoneen ja rikkaruohot kasvimaan. Mummuni oli aina niin ahkera kasvienhoitaja - hän teki sitä työtä sydämellään. Hän oli myös ahkera käsillä tekijä. Minne vain katsoo, kaikkialla näkyy mummun itse tekemiä asioita: vaatteita, mattoja, kodintekstiilejä, kuivattuja hedelmiä, itse kerättyä yrttiteetä...

Tuntui myös ristiriitaiselta, miten vähän ihmisen jälkeensä jättämiä tavaroita voi säilyttää. Kun mitään ei voi viedä mukanaan tuonpuoleiseen, kaikki jää omaisten ratkaistavaksi. Vaikeaa. Mummu ja taata olivat säästäväisiä ja kierrättäjiä henkeen ja vereen. Tuntui oikein pahalta, miten paljon tavaraa jouduttiin viemään suoraan kaatopaikalle. Paljon oli mennyt pilalle, mutta joukossa oli myös monia aarteita ja hauskoja löytöjä, kuten alla oleva lankarullista koottu pöytä. Itselle tärkeimmät aarteet löytyivät mummun lanka- ja nappikaupan jäämistöistä. 






maanantai 25. kesäkuuta 2012




Taidetta koteihin: Kaksi ylimmäistä ovat kortteja, ensimmäinen kiitoskortti työkaverille, toinen hääkortti siskolleni ja hänen miehelleen. Alinna tuore taulu, joka saattaa kyllä olla vielä vähän kesken.

Hah haa, niin kuin olisin kevään aikana ehtinyt kirjoitella, vaikka aiheita kyllä on ollut mielessä. Töitä riitti koko kevään, eikä vapaa-aikaa juuri ollut. Kesä tuli ja lomakin on jo kohta puolivälissä. Miten nopeasti aika kuluukaan!

Juhannuksen saimme viettää ihanasti siskoni häissä. Juhlapaikan pihalla oli romukasa (!), josta poikaseni löysivät tuon vanhan kellon. Paikka olikin oikea aarreaitta pienille etsijöille. Tein ennen juhlia äidilleni ja itselleni koruja. Tässä väri- ja muototerapiaa!