Olimme alkukesästä tyhjentämässä edesmenneiden isovanhempieni kotia. Tuntui surulliselta, miten äkkiä ihmisen kädenjälki häviää, kun talossa ei asuta. Nokkoset olivat vallanneet hyvin hoidetun kasvihuoneen ja rikkaruohot kasvimaan. Mummuni oli aina niin ahkera kasvienhoitaja - hän teki sitä työtä sydämellään. Hän oli myös ahkera käsillä tekijä. Minne vain katsoo, kaikkialla näkyy mummun itse tekemiä asioita: vaatteita, mattoja, kodintekstiilejä, kuivattuja hedelmiä, itse kerättyä yrttiteetä...
Tuntui myös ristiriitaiselta, miten vähän ihmisen jälkeensä jättämiä tavaroita voi säilyttää. Kun mitään ei voi viedä mukanaan tuonpuoleiseen, kaikki jää omaisten ratkaistavaksi. Vaikeaa. Mummu ja taata olivat säästäväisiä ja kierrättäjiä henkeen ja vereen. Tuntui oikein pahalta, miten paljon tavaraa jouduttiin viemään suoraan kaatopaikalle. Paljon oli mennyt pilalle, mutta joukossa oli myös monia aarteita ja hauskoja löytöjä, kuten alla oleva lankarullista koottu pöytä. Itselle tärkeimmät aarteet löytyivät mummun lanka- ja nappikaupan jäämistöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti